Siirry sisältöön

Toiminta

Huoli lasten hyvinvoinnista lisääntynyt – harrastustukijoiden verkosto tukenut lasten ja nuorten harrastamista kolmella miljoonalla eurolla 

Köyhyys koskettaa yhä useampaa lasta. Diakoniatyön asiantuntija Anita Salonen on huolissaan lasten ja nuorten hyvinvoinnista ruoka-avun hakemusten lisääntyessä.  

Tukikummit ovat mukana harrastustukijoiden verkostossa, joka jakoi lähes kolme miljoonaa euroa avustuksia lasten ja nuorten harrastamiseen vuonna 2023. Verkoston järjestöissä ja kirkon diakoniatyössä nähtiin viime vuonna, että lapsiperheet tarvitsevat yhä enemmän tukea lasten ja nuorten harrastamiseen. Arjen kannalta välttämättömien kustannusten kuten ruoan ja talouden laskujen maksaminen on yhä useammalle perheelle haasteellista. Lisäksi vanhempien huoli lasten hyvinvoinnista on kasvanut.

-Perheiden varat ovat niin niukat, että olemme saaneet enemmän ruoka-avun hakemuksia. Useita perheitä on myös jouduttu ohjaamaan lisäavun piiriin, kertoo diakoniatyöntekijä Raisa Tamminen huolissaan. Hän jatkaa ilmaisemalla, että on ollut mahtavaa konkreettisesti nähdä avustusten tuovan iloa perheille.

-Monessa perheessä tilanne on hyvinkin tiukka eikä varoja ole laittaa harrastuskustannuksiin. Näiden perheiden lapset ovat olleet erittäin kiitollisia avustuksista.

Kolme miljoonaa lasten hyväksi

Harrastustukijoiden verkostossa on Tukikummien ja Kirkon diakoniarahaston lisäksi mukana ovat Hope ry, Pelastakaa lapset ry, SOS-lapsikylä ja Tukilinja. Verkoston tavoitteena on tukea lapsia ja nuoria, joille harrastusten ja opintojen kustannukset aiheuttavat haasteita. Tukemalla lasten ja nuorten harrastustoimintaa järjestöt edistävät pienituloisten perheiden lasten yhdenvertaisia mahdollisuuksia harrastamiseen. Samalla syrjäytymistä ja eriarvoistumista ehkäistään.

Harrastustukiverkoston tutkimustulosten perusteella verkoston jäsenet jakoivat 8831 kappaletta avustuksia 2 993 187 eurolla vuonna 2023. Tukikummit jakoi omista varoistaan yhteensä 486 639 € avustuksiin, jotka tavoittivat 984 lasta ja nuorta. Koko Suomessa noin 94% jaetuista avustuksista suunnattiin harrastuskustannuksiin ja noin 4% opintojen tukemiseen.

Eniten avustuksia jaettiin Helsinkiin, Länsi-Uudellemaalle, Pohjois-Pohjanmaalle ja Pirkanmaalle. Kullekin näistä alueesta jaettiin avustuksia 300 000- 400 000 eurolla 800-1000 lapselle ja nuorelle. Liitetty kartta osoittaa avustusten jakautumisen hyvinvointialueittain vuonna 2023. Avustusten määriin eri alueilla vaikuttaa muun muassa harrastusverkoston järjestöjen ja paikallisyhdistysten toiminnan laajuus sekä alueellisuus.

Saat interaktiivisen kartan avattua tästä linkistä.

Köyhyys koskettaa yhä useampaa

Tällä hetkellä Suomessa noin 120 000 lasta elää pienituloisessa perheessä. Köyhyys koskettaa joka yhdeksää lasta ja noin 9% perheistä turvautuu toimeentulotukeen selvitäkseen arjesta (ITLA).

-Huoli perheiden taloudesta on kasvanut, koska julkisuudessa puhutaan paljon sosiaaliturvan leikkauksista ja niitä toteutetaan myös käytännössä, kertoo kirkon diakoniatyön asiantuntija Anita Salonen. Hän korostaa myös harrastusten jatkumisen merkitystä.
-Kaikilla lapsilla tulisi olla yhdenvertainen mahdollisuus ainakin yhteen harrastukseen. Sen ei toki tarvitse olla maksullista toimintaa, mutta usein myös maksuttomat harrastukset aiheuttavat väline- ja matkakuluja, joihin kaikilla perheillä ei ole varaa, Salonen tarkentaa.

Taloudelliset haasteet voivat rajoittaa lasten ja nuorten mahdollisuuksia harrastaa

Poisjääminen harrastuksesta lisää merkittävästi syrjäytymisen riskiä ja polarisointia yhteiskunnassa. Lisäksi harrastaminen on hyvin tärkeää lapselle niin psyykkisen, fyysisen kuin sosiaalisenkin hyvinvoinnin kannalta. Taloudellisesti hauraissa perheissä varttuvilla lapsilla ja nuorilla harrastustoiminta voi olla hyvinvoinnin kannalta ratkaiseva ja kannatteleva tekijä. Nuoren kohdalla harrastukset myös tukevat itsetunnon kehitystä ja lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Tukikummit tekevät todella tärkeää työtä lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Hyvinvoivan yhteiskunnan tukipilarit ovat lapset ja nuoret, joten huolehditaan yhdessä siitä, että hekin voivat hyvin. Lasten ja nuorten hyvinvointi on meidän kaikkien vastuulla.

Lue lisää: Yhdenvertaisempia mahdollisuuksia harrastamiseen – Pienituloisten perheiden lasten ja nuorten harrastuksia tuettiin kolmella miljoonalla eurolla – SOS-Lapsikylä (sos-lapsikyla.fi)


Artikkelin kirjoittanut kesätyöntekijämme Rafaela Marschan.

Lue lisää