Siirry sisältöön

Avustukset

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Kirkkohallitus

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Kirkkohallitus on tehnyt tiivistä yhteistyötä Tukikummien kanssa säätiön perustamisesta lähtien. Tukikummit on yksi kanava lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä ja siihen kirkkona voimme tarjota koko Suomen alueelta laajan diakoniatyön ammattilaisten osaamisen perheiden hyväksi. Tukikummi-avustukset myönnetään Kirkon diakoniarahaston päätöksellä diakoniatyöntekijöiden hakemuksesta. Vuosien aikana jo yli 20 000 lasta tai nuorta on saanut tukea yhteistyömme avulla.

Taloudellinen avustaminen – evl.fi

Lue lisää