Siirry sisältöön

Toiminta

Tärkein turvallisuuden tekijä – juuri sinä

Juuri nyt moni meistä kaipaa ennen kaikkea tavallisia, arkisia asioita. Ihmistä vierelle. Juuri tässä hetkessä isänmaallista on pitää lähimmäisistä huolta. Eikä läheisistä huolehtimisen tarvitse tarkoittaa mitään arjen ylittäviä sankaritekoja: päinvastoin.

Turvallisuudesta puhutaan nyt Suomessa poikkeuksellisen paljon. Vaikka olen koko ikäni työskennellyt turvallisuuden parissa, en muista, että turvallisuuden asiat olisivat koskaan olleet näin vahvasti suomalaisten huulilla ja mietteissä kuin nyt.

Elämme poikkeuksellista aikaa. Ukrainassa sota jatkuu, Lähi-idässä taistellaan, Suomeen kohdistuu hybridivaikuttamista. Turvallisuusympäristömme tilanne on todennäköisesti muuttumassa nykyistäkin epävakaammaksi. Uutiset ja tiedot saavuttavat meidät hetkessä, sillä elämme teknologian arkipäiväistymisen myötä poikkeuksellisten informaatiovirtojen keskellä. Turvattomuuden uutiset lähes vyöryvät eri kanavissa tietoomme. Ei ihme, että nykytilanne mietityttää, jopa hieman pelottaa.

Turvallisuus on ihmiselle inhimillinen perustarve. Siitä on pidettävä huolta konkreettisten tekojen ohella huolehtimalla henkisestä kriisinsietokyvystä – pohjimmiltaan jokaisen suomalaisen turvallisuuden tunteesta, jonka ylläpitämisessä on meillä jokaisella vastuumme.

Tutkimuksien mukaan vahvimmin turvallisuuden tunteeseen vaikuttaa oma lähipiiri arkipäivässä. Turvallisuuden tunne luodaan siis ensisijaisesti lähellä – kotona, kouluissa, työpaikoilla, yhteisissä kokoontumissa. Voimme jokainen itse vaikuttaa siihen, mitä ihmiset ympärillämme tuntevat ja miten heitä kohtelemme. Meillä on vastuu ihmisistä ympärillämme. Yhteisöllisyydessä on turvallisuuden tunteen perusta.

Turvallisuuden perusta on toisiamme kunnioittava ja ystävälliset käytöstavat – niin fyysisessä kuin verkkomaailmassa. Jokainen voi luoda turvallisuutta ympärilleen.

Välillä on hyvä irtaantua kokonaan turvattomuutta ilmentävästä uutisvirrasta. Koko aika ei ”tilanteen tasalla” tarvitse olla. Älylaitteiden aikakaudella irtaantuminen voi tuntua vaikealta, mutta se kannattaa.

Arjen rutiinit, toisten auttaminen ja lähdekriittisyyden muistaminen uutisia lukiessa sekä liikunta ovat asioita, joita tekemällä voi vaikuttaa omaan henkiseen hyvinvointiin. Kun itse voi henkisesti hyvin, on myös turvallisuuden tunne vahvempi.

Kun eletään poikkeuksellisia aikoja, tarvitaan poikkeuksellisen paljon toivoa. Synkkyyden syövereihin ei ole syytä uppoutua. On hyvä muistaa, että ympärillämme – niin Suomessa kuin arkipäivässämme – on paljon hyvää ja toivoa. Meillä on myös poikkeuksellisen vahva maanpuolustustahto ja puolustuskyky. Emmekä ole yksin. Ja vaikka meihin yritetään vaikuttaa, niin olemme varautuneet ja sitkeyttä meistä löytyy.

Juuri nyt moni meistä kaipaa ennen kaikkea tavallisia, arkisia asioita. Ihmistä vierelle. Juuri tässä hetkessä isänmaallista on pitää lähimmäisistä huolta. Eikä läheisistä huolehtimisen tarvitse tarkoittaa mitään arjen ylittäviä sankaritekoja: päinvastoin.

Turvallisuus on siis vastuullista asennetta, ja sitä tämä aika tarvitsee. Meiltä jokaiselta.

Jarno Limnell

Kansanedustaja, Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti

Lue lisää