Siirry sisältöön

Avustukset

Toiminta

Otava-konserni on sitoutunut tukemaan lasten ja nuorten hyvinvointia koulutuksen, kulttuurin ja vapaa-ajan kautta

Lasten ja nuorten hyvinvointi on itseisarvo, jonka toteutumista meidän kaikkien on puolustettava. Aikuisina tehtävämme on taata lapsille ja nuorille turvalliset ja kehitystä tukevat olosuhteet. Yksilöiden lisäksi vastuu kuuluu myös yrityksille.

Otava-konserni on sitoutunut tukemaan lasten ja nuorten hyvinvointia koulutuksen, kulttuurin ja vapaa-ajan kautta. Julkaisemme monipuolista ja moniäänistä kirjallisuutta sekä teemme vastuullista journalismia. Oppimateriaalimme tarjoavat oppijoille yhdenvertaiset mahdollisuudet oppimiseen.

Kaksi asiaa ovat erityisen merkityksellisiä lasten ja nuorten hyvinvoinnille, tulevaisuudenuskolle ja tasapainoiselle kasvulle: lukeminen ja harrastaminen.

Lukeminen kehittää kriittistä ajattelua, empatiaa ja mielikuvitusta. Harrastukset auttavat nuorta löytämään intohimonsa ja kehittämään taitojaan monipuolisesti sekä kasvattavat sosiaalisia verkostoja. Lukutaito on heikentynyt. Kyse ei ole siitä, osaako lapsi tai nuori yhdistää merkkijonot päässään sanoiksi ja lauseiksi. Kyse on siitä, ymmärtääkö hän lukemaansa. Ilman ymmärtävää lukutaitoa lukija ei pysty tulkitsemaan lukemaansa tai esimerkiksi tunnistamaan valeuutista.

Otava Oppimisessa olemme erityisen lähellä lasten ja nuorten maailmaa: julkaisemme oppimateriaaleja esikouluun, peruskouluun ja lukioon. Materiaalejamme on käytössä lähes jokaisessa Suomen koulussa. Oppikirja voi olla ainoa kirja, jonka nuori avaa päivän tai viikon aikana – tai koskaan. Oppimateriaalimme tarjoavat opettajalle tukikeinoja lukemaan opettamiseen ja samalla kannustavat oppijoita lukemaan.

Kun lapsi tai nuori oppii arvioimaan lukemaansa kriittisesti ja osaa soveltaa oppimaansa tietoa omassa elämässään, hän pystyy myös paremmin rakentamaan näkemystä omasta tulevaisuudestaan.

Osallistumalla #Steps4Tukikummit-kampanjaan keväällä 2025 edistimme sekä lasten ja nuorten että oman henkilöstömme hyvinvointia. Kahden ja puolen kuukauden aikana me otavalaiset kävelimme tai juoksimme kollegan kanssa yhteensä 6 900 kilometriä. #Steps4Tukikummit-kampanjassa lahjoitimme Tukikummeille yhdessä PwC:n, CapManin, Aktian ja SAM Headhunting Finlandin kanssa 150 000 euroa.

Tuntuu henkilökohtaisesti merkitykselliseltä, että kampanjan avulla pystyimme edistämään vähävaraisten lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia ja saimme myös tällä tavalla tukea lasten ja nuorten mahdollisuuksia oppia ja kasvaa.

Yksi Otavan arvoista on vastuullisuus. Voin olla ylpeä siitä, että olen töissä Otavassa – konsernissa, joka toimii arvojensa mukaisesti.


Tuuli Virta
Otava Oppiminen
Kustannuspäällikkö

www.otavakonserni.fi

Lue lisää