CapManin keräyksellä 100 000 € nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn

joulukuu 12, 2019 4:47 pm / Kirjoittaja

CapManin verkoston mahdollistama keräys tuo sisältöä ja merkitystä nuorten elämään ja auttaa ehkäisemään syrjäytymistä.

CapManin hankintapalvelu CaPS järjesti 11.12. kolmannen seminaarinsa nuorten syrjäytymistä vastaan. Tapahtuman osallistumismaksuista koostuvasta tuotosta lahjoitettiin 100 000 euroa Tukikummit-säätiölle, joka kerää varoja syrjäytymisvaarassa oleville nuorille, sekä CapMan for Good -säätiölle. Seminaariin osallistuneet olivat CaPSin ja CapManin verkostoon kuuluvia yrityksiä.

Päivän teema – Tulevaisuus kuuluu kaikille – otti kantaa vastuullisempien toimintamallien puolesta. Seminaarissa puheenvuoron pitivät tasavallan presidentti ja Tukikummit-säätiön hallituksen kunniapuheenjohtaja Sauli Niinistö, Altian, Pauligin ja BoConceptin hallitusten puheenjohtaja ja SAS:n hallituksen jäsen, jo toistamiseen Talouselämän valitsema Suomen yrityselämän vaikutusvaltaisin nainen Sanna Suvanto-Harsaae, sekä Sammon ja UPM:n hallitusten puheenjohtaja Björn Wahlroos. Puheenvuorot käsittelivät laajasti muun muassa poliittista keskustelukulttuuria, kansainvälistä politiikkaa, yritysten roolia vastuullisemman tulevaisuuden rakentajina sekä vastuullista poliittista päätöksentekoa kansantalouden näkökulmasta.

 

Tukikummit – sillä on merkitystä, että nuoren elämässä on merkitystä

Tukikummit-säätiö tukee toiminnallaan perheen taloudellisen tilanteen vuoksi syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. CaPS on yhdessä verkostonsa kanssa kerännyt Tukikummeille yhteensä 700 000 euroa vuodesta 2014 alkaen. Avustukset ovat tavoittaneet noin kymmenen tuhatta lasta ja nuorta Suomessa.

”Lämmin kiitos kaikille keräykseen mukaan lähteneille yrityksille ja yksityishenkilöille. Olemme erittäin otettuja siitä, että niin moni CaPSin ja CapManin verkostoon kuuluva yritys ja henkilö haluaa osallistumalla mahdollistaa avun syrjäytymisvaarassa oleville nuorille ja heidän perheilleen sekä vaikuttaa eriarvoistumista vastaan”, kommentoi CapManin toimitusjohtaja ja CapMan for Good ‑säätiön hallituksen puheenjohtaja Joakim Frimodig.

CapMan for Good – Muutoksen mahdollistaja

CapMan perusti CapMan for Good -säätiön vuonna 2019 edistämään erityisesti yrittäjyyttä, koulutusta ja nuorten hyvinvointia tukevia hankkeita.

”Aktiivinen omistajuus on yksi keskeisistä arvoistamme ja sen toimeenpaneminen edellyttää vastuullista toimintaa. CapMan on toiminut yritysten kasvukumppanina jo 30 vuotta. Olemme näinä vuosikymmeninä mahdollistaneet liiketoimintojen kasvua ja kehitystä, tukeneet lukuisten yrittäjien visiota ja matkaa, ja vahvistaneet pohjoismaisia liiketoimintoja. Tiedämme kokemuksesta, miten suuri vaikutus yhteistyöllä ja kumppaneilla on muutoksen aikaansaamiseksi. Halusimme luoda tämän kokemuksen ja verkoston ympärille pysyvän rakenteen, jossa tehdään hyvää yhdessä henkilöstömme, kumppaniemme ja muun verkostomme kanssa. Tästä syntyi CapMan for Good”, jatkaa Frimodig.

Säätiön tarkoituksena on yrittäjyyttä, kouluttautumista tai muuta toimeliaisuutta tukemalla edistää sosiaalisista, terveydellisistä tai muista olosuhteista johtuen avun tarpeessa olevien tahojen hyvinvointia. CapMan for Good on liiketoiminnallisesti ja poliittisesti riippumaton yleishyödyllinen organisaatio. Säätiö tukee sekä jo vakiintuneita organisaatioita että uusia hankkeita.